Miten tunteet näkyvät kehossa – miten tunnevyöhyketerapia toimii?

Kun puhutaan usein tunteiden prosessoinnista, luulen, että suurimmalle osalle tämä sana tai sanapari ei kuitenkaan avaa sitä, mitä siinä prosessissa tapahtuu. Siksi kirjoitan hiukan tunteiden prosesoinnista oman työnäkökulman ja oman prosessoinnin kautta.

Tunteiden prosessointi

Olen itse prosessoinut tunteitani jo pitkään. Oikeastaan jo parikymmentä vuotta. Olen käynyt monivuotisen psykoterapian lävitse, tämän lisäksi psykologista vyöhyketerapiaa monia vuosia.

Nykyisinhän psykologinen vyöhyketerapia tunnetaan myös tunnevyöhyketerapiana ja sitä aiemmin kokonaisvaltaisena vyöhyketerapiana – missä siis huomioidaan kokonaisvaltaisesti kaikki – ihmisen perimä, keho ja tunteet  ja tunnelukot- sekä näiden kautta syntynyt persoona, käyttäytymismallit ja opittu tunneperimä. Itse opiskelin kokonaisvaltaisen vyöhyketerapeutin pätevyyden vuonna 2011 sairaanhoitajan työni ohessa.

Edelleen prosessoin itse myös myös omia tunteitani ja käytän erilaisia kehohoitoja, koska se työ ei pääty koskaan – vaan luonnollisesti se muuttuu ihmisen elämänkaaren mukaan.

Miten tunnealueet näkyvät kehossa – tunnehypyt tunnetasolla

Miten ne tunteet näkyvät sitten kehossa – kuvailen aina työssäni ihmisen kehoa niin, että ihmisen kokonaisuus muodostuu päästä eli järjestä, kehon keskiosasta, lantiosta ja jaloista ja käsistä. Jalat ja kädet ovat hyvin vanhavsti ulostuloreittejä. Kädet ovat hyvin voimakkaasti tunnepuoleen liittyviä, kun taas jalat enemmän fyysistä kehoa ilmentäviä asioita.

Lukitut tunteet ilmenevät usein hyvin vahvasti keskikeholla, kehon rintakehä ja selkäalue ja perimä ilmenee lantiossa, kun mennään asioissa todella syvälle.

Se miten tunteet vapautuvat kehosta, keho vapauttaa ne lopulta ulostuloreittejä pitkin ( kädet ja jalat) . Kun keho vapauttaa lukittuja tuntieita, jotka ovat meille haitallisia ja vievät kovasti energiaa, ihminen kuvaa yleensä tilaansa, että ihan kuin rintakehälle olisi tullut tilaa – tilaa hengittää ja tilaa uusille tunteille. Vapautuessaan tunteet saattavat tuntua kehossa esimerkiksi kädet saattavat olla todella kipeät hoidon jälkeen ja hetken päästä ne rentoutuvat ja vapautuvat.

Kun prosessoinnissa päästään lantion alueelle, kohdataan hyvin syviä asioita itsessä ja perimässä. Tässä vaiheessa alkaa syntyä myös aidosti se identiteetti ja persoona mikä ihminen oikeasti on.

Ensimmäinen tunnehyppy – pää ja keskivartalon alue

Ensimmäinen tunnehyppy tapahtuu , kun tunneyhteys rintakehään avautuu eli kurkun alue/ niskan alue, joka vyöhyketerapeuttisesti on äärettömän tärkeä alue varsinkin hoidon alussa. Oikeastaan hoidon kannalta se on varsinkin alussa kaikista tärkein alue. Silloin järki menettää hallintaansa ja ihminen alkaa antaa omille tunteilleen luvan eli toisinsanoen järki ei enää määrää eikä ohjaa eikä estä ihmistä tuntemasta. Kurkku havainnollistaen on se reitti, mitä pitkin ihminen voi purkaa todellisia tunteitansa ulos – sanomalla, huutamalla. Kurkun ollessa jumissa se usein aiheuttaa oireilua, pelko estää ihmistä ilmaisemasta omia todellisia tarpeitaan.

Tämän päälukon ollessa lukossa, ihminen elää järjen kautta ja rintakehä silloin voi oireilla – ihminen saattaa fyysisesti oireilla esimerkiksi astmaa, sydänperäisiä oireita, verenpainetta…Havainnollisesti keho pursuaa asioita rintakehän alueella ja järki sulkee koko ajan todellista tunnetta ja tarvetta tulemasta ulos. Asioista ei puhuta, ihminen voi jopa kieltää tunteiden olemassa olon. Kieltotilassa ihmisen keho voi elää omaa elämäänsä ja pää omaa elämäänsä- keho voi myös olla tavallaan ”eloton”.

Emotionaalisesti tämä lukkotila aiheuttaa ihmiselle ahdistusta eli tunteiden sekametelisoppaa ( koska se rintakehä on tukossa ja paisuu paisumistaan lukituista tunteista). Sinne rintakehään kasautuu vihaa, häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa. Ihminen elää tavallaan lukittujen tunteiden kautta – ajattelee järkiperäisesti, mikä on järkevää ja sulautuu usein myös massaan, toimii kuten kuuluu toimia ja kuinka on oppinut toiminaan. Monesti asiakkaat kuvaavat tätä vaihetta niin, että heillä tuntuisi olevan olemassa vain pää – eli voi olla ettei tunneta mitään tai ei saada yhteyttä omiin tunteisiin. Ollaan olemassa, mutta siltikään ei olla.

Tässä tilassa elämä voi olla suoriutumista päivästä toiseen ja sinänsä ihan järjellisesti kaikki voi olla hyvin, mutta jotain puuttuu. Jotain kaivataan ja jotain halutaan. Voi olla, että elämässä epätyytyväisyys ilmenee asioiden muutoksina, olotilan syy nähdään muualla – usein työpaikassa, kumppanissa…ja ihminen vaihtaa näitä sen sijaan, että uskaltaisi kohdata omat todelliset tunteensa ja oman pahan olonsa. Tyytymättömyys saattaa ilmetä myös niin, että kerätään materiaa – hankitaan autoa, taloa, kissaa ja koiraa…täytetään ikäänkuin ulkoakautta jotakin tyhjää tilaa / aukkoa itsessä itsessä.

 

Kun ihminen saapuu hoitoon 

Mutta yleensä jotakin tapahtuu siinä vaiheessa, kun ihminen saapuu hoitoon. Ahdistus voi olla käsinkosketeltavaa, ollaan turtuneita siihen järkiperäiseen ja rutiininomaiseen elämään. Ahdistus voi tuntua paineena rintakehällä, fyysiset oireet voivat pahentua. Kipu kehossa voi lisääntyä. Ihmetellään mikä on -kun kaikki on näennäisesti hyvin vaikka kuitenkaan ei ole. Kaikkea on ja siltikään ei ole.

Jokin asia herättää meitä näkemään sen, että kaikki ei oikeasti ole hyvin. Minä voin huonosti. 

Ensimmäisen tunnehypyn kautta keho ottaa kosketusta omiin tunteisiin. Ihminen turtuu pelkästään vain olemiseen ja suoriutumiseen – ja samalla ahdistumisen ja väsymisen kautta itseasiassa vapautuu tuntemaan. Hän ottaa kosketusta omiin heikkouksiin. Niihin omiin kipukohtiin – omaan riittämättömyyteen, vihaan, omaan syyllistymiseen sekä häpeään – mitä ei ole koskaan ehkä uskaltanut paljastaa kellekään. Hän ei ole koskaan uskaltanut kertoa kuinka vihaa joitakin asioita, tilanteita tai ihmisiä. Hän ei ole koskaan kertonut, kuinka ahdistunut on, kun kokee ettei riitä puolisona, kumppanina, vanhempana.

Hän alkaa paljastaa omia tunteitaan ja käyttäytymisiään. Hän alkaa kertoa,  mihin piilottaa tunteensa ja miten yrittää vaan suoriutua tuntemisen sijaan, yrittää olla hyvä ja kelvata, olla kiltti ja mukava kaikille. Pelkää loukata ketään ja miellyttää kaikkia. Yrittää olla reipas ja näyttää muille, että katsokaa – minä olen reipas, kelpaanko teille?

Tämä vaihe on pitkä prosessi ja tunteita pursuaa rintakehän kautta paljon. Tässä vaiheessa tunteet, joita käydään lävitse, puskevat pintaan joko yksikseen tai sumpussa. Tässä vaiheessa olotila voi olla hyvinkin tuskainen, koska ne tunteet mitä sinne kehoon on piilottanut, eivät ole koskaan päässyt näkyville ja aidosti ulos. Tunteet, joita pidetään lukossa tai jäädytetään, ovat olleet antitunteita eli aito tunne kääntyy vastaiseksi – ja käyttäydymme antitunteiden kautta eli miellyttämällä, olemalla varpaisillamme, olemalla näennäisesti hyviä ihmisiä…rakennamme itsellemme kuoren, jonka ajattelemme, että kun olemme tällaisia, ansaitsemme luvan olla olemassa ja kelpaamme. Mutta aidot tunteet jäävät kehoon.

Tässä vaiheessa yleensä nämä käyttäytymiset paljastavat miksi herkästi masennumme, uuvumme, sairastelemme. Keho yrittää viestiä meitä huomaamaan, että meillä on lupa tuntea ja olla olemassa kaikkine puolinemme, meidän ei tarvitse piilotella eikä hävetä yhtään mitään. Saamme sanoa ei ja tehdä rajoja, saamme olla väsyneitä ja uupuneita ja saamme olla kaikkea sitä mitä sieltä kehosta lähtee ulos. Saamme olla virheellisiä ja rikkonaisia ihmisiä, saamme omistaa pimeänkin puolen ja saamme olla riippuvaisia ihmisiä! Ei meidän tule kelvata eikä ansaita olemassaoloamme keneltäkään!

Lantion alue

Lantion alue on hyvin herkkää ja syvää aluetta. Siellä on hyvin syvät tunteet ja myös perityt tunteet eli tunneperimä. Täällä saatamme kantaa oman perimämme kautta tunteita – kannamme ehkä isän tai äitimme pelkoja ja häpeää, ehkä jopa pidemmältäkin suvusta. Olemme perineet tietynlaisen tunteiden perimän, mikä toistuu myös suvussa. Täällä ovat omat juuremme, syntymämme ja alkumme. Täällä on tunteet, joita kannamme jopa oman äitimme raskauden ajalta. Lapsettomuus on usein juuri lantion alueella oleva tunnelukko. Syvä häpeä omasta / tai peritystä olemassaolosta.

Toinen tunnehyppy

Toinen tunnehyppy tapahtuu, kun olemme uskaltaneet kokea näitä piilotettuja ja jäädytettyjä tunteita ja keho alkaa vapautua. Tässä vaiheessa tapahtuu oman identiteetin ja oman minäkuvan näkeminen aidosti sellaisena kuin se on, kokonaisuutena. Ja tässä vaiheessa tapahtuu myös hyväksyminen ja anteeksianto – joka lopulta vapauttaa aitoon iloon ja rakkauteen. Tässä vaiheessa ihminen saattaa sanoa, että hän on alkanut ihan aidosti rakastamaan ja välittämään itsestä ja sellainen ulkoapäin haluaminen poistuu. Ihminen ei kaipaa huomiota eikä kysele lupaa saadakseen olla olemassa. Tietynlainen rauha syntyy tässä vaiheessa sisälle. Näemme itsemme kokonaisuutena ja osaamme olla armollisia itsellemme – näemme oman raakuutemmekin ja pimeän puolemme, mutta emme enää piskaa tai yritä poistaa sitä istesämme vaan annamme sen rauhassa olla olemassa. Ymmärrämme, että olemme kokonaisuus, johon kuuluu kaikki – ei vain ne oletetut hyvät jutut itsestämme vaan kaikki. Olemme kaikki.

Tässä vaiheessa miellyttäminen lakkaa ja ihminen alkaa rakentaa omaa elämäänsä omanlaiseksi. Hän uskaltaa sanoa rajoja ja tehdä asioita siitä huolimatta ettei se miellyttäisi ketään. Ihminen alkaa aidosti välittää itsestä ja haluaa itselleen hyviä asioita – ruokkii itseään terveellisesti ja muistaa myös pitää itsestä huolta. Tehdä mukavia asioita. Hän elää elämäänsä itsensä kautta, ei minkään ulkopuolisen kautta. Tässä vaiheessa tehdyt elämänmuutokset lähtevät oikeista vaikuttimista, ihminen tekee ne omista tunteistaan ja tarpeistaan käsin – aidosti siksi, mitä hän aidosti haluaa olla. Hän ei pakene omaa tyytymättömyyttään uusiin suhteisiin, vaihda työpaikkaa syyttääkseen sitä huonosta olostaan vaan vaikutin muutoksiin on se todellisuus mitä hän oikeasti kokee ja näkee totena. Millaisena hän oikeasti kokee itsensä. Hän alkaa muuttua sisäisesti ja kasvaa sisältä käsin omaan mittaansa.

Tietynlainen hyväksyminen astuu tässä vaiheessa myös elämään mukaan – kovistakin lähtökohdista oleva ei enää tunne katkeruutta eikä vihaa vaan lempeällä rakkaudella hyväksyy oman tilanteensa mikä se on totuudellisesti ollut – ja samalla kuitenkin kokee toivoa. Elämä alkaa olla parasta juurikin tyytyväisenä, siihen ei tarvita enää mitään mahtavia juttuja tai mitään ylitsepursuavaa tunnetta lähtökohtaisesti ulkoapuolelta vaan elämä alkaa näyttäytyä sisältä käsin rauhallisen tyytyväiseltä.

Totuus onkin tämän vaiheen oikeastaan tärkeä oivallus. Elää totuudessa itsensä kanssa.

Blogitarinat jatkuvat uudessa osoitteessa

Ajattelin avata teille mun syksystä. Se nimittäin on mennyt multa aivan ohitse – havahduin tässä eilen, että kohtahan tämä vuosi taas päättyy. Niinkuin päättyi se edellinenkin kaaosvuosi. Melkoisia vuosia kyllä ollut, täytyy sanoa! Viime vuonna taistelin sen kuoleman pelon kanssa ja nyt tämä vuosi aiheutti oman myrskynsä ja epävarmuuden työpaikan tilojen ja jatkumisen suhteen. Valehtelisin, jos sanoisin, että en ole väsynyt. Mutta kaikesta on selvitty ja hyvät tunnelmat on ensi vuodesta kuitenkin. Inhimillisesti välillä pelko ottaa valtaa ja mieli voi hetkeksi lähteä panikoimaan, mutta aika pian sitä muistaa, että ihan kaikilla asioilla on se tarkoitus ja merkitys ja täytyy vain luottaa, että kaikki menee juuri kuten niiden kuuluu mennä.

Olen siis muuttanut Edenistä Teknologiantielle ja ensi viikolla on lopullinen muutto, jolloin haen sieltä viimeiset kimpsut ja kampsut mukaan. Melko haikeaa, täytyy sanoa. Tykkään kyllä uudesta paikasta – heti se tuntui omalta ja jotenkin siellä on sellainen harmoninen tunne ja helppo hoitaa ihmisiä. Pääsen sellaiseen herkkään ja intuitiiviseen tilaan, kun ympäristö on rauhallinen. Tässä työssä on aina niin kaikki aistit avoinna ja energia kulkee edestaas – että tilojen täytyy olla sellaiset missä myös itse pääsee hetkeksi palautumaan.

Mä käväsin syksyllä myös kouluttautumassa Tampereella. Mulle ihmisenä on tärkeää, että pystyn kouluttamaan itselleni uusia työkaluja ja oppeja, jotta pystyn mahdollisimman hyvin palvelemaan. Mä sytyn siitä, kun mä näen, että omasta kouluttautumisesta ja työstä on oikeesti apua muille ihmisille – se on se tärkein juttu mulle mun työssä. En voisi myydä enkä tehdä mitään pelkästään vain ns myymisen ilosta vaan kaikessa tekemisessä mulle on tärkeää, että siellä taustalla on joku merkitys ja tarkoitus. Joku muu voi sitä tehdä ja se on ookoo, mutta mun arvomaailmaan ja tekemisiin liittyy aina se, että sillä pitää olla syvempi merkitys.

Monta kertaa olen sanonut asiakkaillenikin, että mä nautin katsella heidän muuttumista! Mä näen joka päivä sitä, kun ihmiset on alkaneet voida paremmin ja se oikeesti näkyy koko kehosta – jollakin loistaa silmät, jollakin on tapahtunut kehossa paranemismuutoksia ja joku huokuu rauhallista energiaa levottomuuden sijaan. Joku on saanut voimaa elämänmuutoksiin ja innostunut uusista asioista ja saanut rohkeutta toteuttaa haaveitaan. Joku onkin alkanut ainaisen suorittamisen sijasta mietiskelemään läsnäoloa ja merkitystä. Joku ei ole hymyillyt aikoihin ja kun näen sen hymyn ja ilon vihdoin nousevan sieltä jostain syvältä, se nostaa myös minulle hymyn pintaan. Näillä kaikilla on ihan hirveän voimaannuttava merkitys minulle! Muistutan kuitenkin aina, että he itse saavat aikaiseksi kaiken sen, en minä. Minä vain availen kehoa ja kanavia, kaikki se mitä ihmisessä tapahtuu, on siellä sisällä. Siellä saattaa olla vain lukkoja ja esteitä tiellä, mitä ei aina saa yksin auki. Ja on ihan mahtavaa nähdä miten ihminen ammentaa itselleen sisältäkäsin kaikki ne voimavarat käyttöön, mitä siellä sisässä on.

Sehän se monesti hämää siinä päällä, kun me toimitaan opituista tavoista käsin – ja joskus jopa ihan opitun ja vääränlaisen minäkuvan kautta. Se saattaa hämmentää, kun ihminen alkaakin elää sillä oikealla minäkuvalla ja huomaa, että kuka hän oikeasti on! Ja millaisia ajatuksia ja tunteita ja vahvuuksia hänellä oikeasti on! Ikäänkuin katselisi itseään uusien silmiensä kautta ja ymmärtää mistä se vanha minäkuva on peräisin.

Siksipä ne kysymykset mitä itselleen voi esittää:

Kuka minä oikeasti olen? Mitä minä oikeasti tunnen? Kuka tai mikä minua estää? Miellytänkö muita? Koenko syyllisyyttä helposti? Pelkäänkö loukata tai asettaa rajoja? Pelkäänkö tulevani loukatuksi/ hylätyksi?