Ajattelin avata teille mun syksystä. Se nimittäin on mennyt multa aivan ohitse – havahduin tässä eilen, että kohtahan tämä vuosi taas päättyy. Niinkuin päättyi se edellinenkin kaaosvuosi. Melkoisia vuosia kyllä ollut, täytyy sanoa! Viime vuonna taistelin sen kuoleman pelon kanssa ja nyt tämä vuosi aiheutti oman myrskynsä ja epävarmuuden työpaikan tilojen ja jatkumisen suhteen. Valehtelisin, jos sanoisin, että en ole väsynyt. Mutta kaikesta on selvitty ja hyvät tunnelmat on ensi vuodesta kuitenkin. Inhimillisesti välillä pelko ottaa valtaa ja mieli voi hetkeksi lähteä panikoimaan, mutta aika pian sitä muistaa, että ihan kaikilla asioilla on se tarkoitus ja merkitys ja täytyy vain luottaa, että kaikki menee juuri kuten niiden kuuluu mennä.
Olen siis muuttanut Edenistä Teknologiantielle ja ensi viikolla on lopullinen muutto, jolloin haen sieltä viimeiset kimpsut ja kampsut mukaan. Melko haikeaa, täytyy sanoa. Tykkään kyllä uudesta paikasta – heti se tuntui omalta ja jotenkin siellä on sellainen harmoninen tunne ja helppo hoitaa ihmisiä. Pääsen sellaiseen herkkään ja intuitiiviseen tilaan, kun ympäristö on rauhallinen. Tässä työssä on aina niin kaikki aistit avoinna ja energia kulkee edestaas – että tilojen täytyy olla sellaiset missä myös itse pääsee hetkeksi palautumaan.
Mä käväsin syksyllä myös kouluttautumassa Tampereella. Mulle ihmisenä on tärkeää, että pystyn kouluttamaan itselleni uusia työkaluja ja oppeja, jotta pystyn mahdollisimman hyvin palvelemaan. Mä sytyn siitä, kun mä näen, että omasta kouluttautumisesta ja työstä on oikeesti apua muille ihmisille – se on se tärkein juttu mulle mun työssä. En voisi myydä enkä tehdä mitään pelkästään vain ns myymisen ilosta vaan kaikessa tekemisessä mulle on tärkeää, että siellä taustalla on joku merkitys ja tarkoitus. Joku muu voi sitä tehdä ja se on ookoo, mutta mun arvomaailmaan ja tekemisiin liittyy aina se, että sillä pitää olla syvempi merkitys.
Monta kertaa olen sanonut asiakkaillenikin, että mä nautin katsella heidän muuttumista! Mä näen joka päivä sitä, kun ihmiset on alkaneet voida paremmin ja se oikeesti näkyy koko kehosta – jollakin loistaa silmät, jollakin on tapahtunut kehossa paranemismuutoksia ja joku huokuu rauhallista energiaa levottomuuden sijaan. Joku on saanut voimaa elämänmuutoksiin ja innostunut uusista asioista ja saanut rohkeutta toteuttaa haaveitaan. Joku onkin alkanut ainaisen suorittamisen sijasta mietiskelemään läsnäoloa ja merkitystä. Joku ei ole hymyillyt aikoihin ja kun näen sen hymyn ja ilon vihdoin nousevan sieltä jostain syvältä, se nostaa myös minulle hymyn pintaan. Näillä kaikilla on ihan hirveän voimaannuttava merkitys minulle! Muistutan kuitenkin aina, että he itse saavat aikaiseksi kaiken sen, en minä. Minä vain availen kehoa ja kanavia, kaikki se mitä ihmisessä tapahtuu, on siellä sisällä. Siellä saattaa olla vain lukkoja ja esteitä tiellä, mitä ei aina saa yksin auki. Ja on ihan mahtavaa nähdä miten ihminen ammentaa itselleen sisältäkäsin kaikki ne voimavarat käyttöön, mitä siellä sisässä on.
Sehän se monesti hämää siinä päällä, kun me toimitaan opituista tavoista käsin – ja joskus jopa ihan opitun ja vääränlaisen minäkuvan kautta. Se saattaa hämmentää, kun ihminen alkaakin elää sillä oikealla minäkuvalla ja huomaa, että kuka hän oikeasti on! Ja millaisia ajatuksia ja tunteita ja vahvuuksia hänellä oikeasti on! Ikäänkuin katselisi itseään uusien silmiensä kautta ja ymmärtää mistä se vanha minäkuva on peräisin.
Siksipä ne kysymykset mitä itselleen voi esittää:
Kuka minä oikeasti olen? Mitä minä oikeasti tunnen? Kuka tai mikä minua estää? Miellytänkö muita? Koenko syyllisyyttä helposti? Pelkäänkö loukata tai asettaa rajoja? Pelkäänkö tulevani loukatuksi/ hylätyksi?
Jätä kommentti