Olin kokemusasiantuntijana haastateltavana omista pakko-oireistani, jotka minulla ilmenevät lähinnä pakonomaisena tarkasteluna ja joissakin määrin ajatuksina – lähinnä katastrofi-ajatuksina – enemmän tai vähemmän riippuen elämäntilanteestani. Laitan videon tämän artikkelin loppuun halukkaille, jotka sen haluavat katsella.
Pakko-oireitahan on jossain määrin kaikilla ihmisillä – mutta siinä vaiheessa, kun ne estävät elämää tai aiheuttavat ahdistusta, voisi sanoa, että silloin ne läikkyvät yli. Olen omalla kohdallani huomannut, että epävarmoissa elämäntilanteissa ja stressaavassa hetkessä, nämä oireistot voimistuvat itselläni. Luulen, että mieli suojaa silloin voimakkailta tunteilta ja ahdistuksilta, joita on hyvin vaikea sillä hetkellä käsitellä tunteen tasolla, projisoiden ne tähän käytökseen. On helpompaa tavallaan tarkastella pakonomaisesti kuin kohdata todellinen ahdistuksen kohde, todellinen tunne tai olla itselle rehellinen. Mieli ulkoistaa ahdistavan tunteen tai trauman. Epävarmat elämänhetket laukaisevat itselläni usein myös tämän käytöksen.
Omia selviytymiskeinojani selviytyä näistä ahdistusta tuottaviin ajatuksiin ja toimintoihin, onkin ollut pysähtyä itseni äärelle. Ja kysyä itseltä mikä on huonosti, mikä vaivaa, mikä huolettaa ja mikä stressaa. Kun pakko-toimintoni on voimakasta, ymmärrän tyhjentää kalenterini ja perua ylimääräiset menot elämästäni pois, jotta ne eivät häiritse pysähtymistäni oikean asian äärelle. Liiallinen kuormitus, menot ja kiireet pahentavat oireistoa – enkä pääse todelliseen tunteeseen tai asiaan käsiksi.
Olen käsitellyt omalla kohdallani oiretta siis oman tunteeni tasolta sen sijaan, että pyrkisin hallitsemaan käytöstäni liikaa. Toki olen joutunut järjellisestikin toimintoja hallitsemaan, että annan itselleni luvan esimerkiksi kolme kertaa tarkistaa jotakin kohdetta tai asiaa ja pyrin lopttamaan sen jälkeen tai ottamalla valokuvan, että ne hellan nupit on varmasti kiinni tai kirjoittamalla vihkoon, että kaikki kotona oli ok ( hanat kiinni, ovet lukossa jne). Mutta omalla kohdallani pelkkä oireiden hallitseminen jää pinnalliseksi, jos en kohtaa todellista asiaa, tunnetta tai tilannetta, mikä sillä hetkellä luo minulle tätä toimintoa…onko se hylätyksi tulemisen pelko, huonommuuden tai riittämättömyyden pleko, viallisuuden kokeminen…tai joku muu trauma mikä sillä hetkellä nostaa päätään pintaan. Ymmärrän, että taustalla on tunne-elämään liittyvä trauma, mikä jossakin vaiheessa aktivoituu nykyelämän kautta. Toiminto sinänsä on oheistoiminta, jolla mieli väistää ja pakenee.
VIDEO LÖYTYY TÄÄLTÄ:
Siilokanavan Kerron -pakko-oireet
Jätä kommentti